Heikki Poroila & HelMet Musiikki: Ei ihan tavallinen suomalainen säveltäjä

Musiikkia esiin eri näkökulmista

Suomalaisen musiikkikirjastotyön grand old man Heikki Poroila käsittelee juttusarjassaan musiikkia eri näkökulmista. Pääkaupunkiseudun kirjastojen Helmet Musiikki on julkaissut Poroilan sarjaa tammikuusta 2016 alkaen.

Artikkelissa Ei ihan tavallinen suomalainen säveltäjä Poroila kertoo kokemastaan Fridrich Brukin (s. 1937) sävellystyön ja levytysten ääressä. Ukrainalaissyntyinen Bruk on säveltänyt 17 sinfoniaa, joista jo 16 on levytetty.

– Aivan poikkeuksellista on Brukin sinfonioiden julkaiseminen äänitteinä. Selityksenä ei valitettavasti ole minkään levy-yhtiön tai muun taustatoimijan kulttuuritahto, vaan säveltäjän realistinen näkemys taidemusiikin markkinoista Suomessa ja maailmalla. Bruk on ymmärtänyt, että jos hän haluaa kuulla sinfoniansa esitettyinä, asia on hoidettava itse, eikä jäätävä odottamaan ihmettä.

 

Fridrich Bruk: The Search – Etsiskely.

Fridrich Bruk: The Search – Etsiskely.

HelMetin kirjoitussarjat

Musiikkisivun otsikon Uutta musiikissa alla julkaistaan erilaisia uutisia, kirjoituksia ja artikkelisarjoja. HelMet Musiikki avattiin marraskuussa 2015.

HelMet-musiikkisivulla on julkaistu toistakymmentä Heikki Poroilan musiikkiartikkelia eri aiheista.
Osa 1: Kaustinen meets Pekka Pohjola
Osa 2: Sinä ihana, sensitiva Jean Sibelius
Osa 3: Uutta ikivanhaa Zappaa
Osa 4: Tryffelihymnin perässä
Osa 5: Blackmore’s Night
Osa 6: Ennen kuulematonta Melartinia
Osa 7: Pelkistettyä musiikkitodellisuutta
Osa 8: Äänitepiratismi – liian lyhyt oppimäärä
Osa 9: Esiin pianon takaa
Osa 10: Jazz From Zappa
Osa 11: Onnistuu se ilman kitaraakin
Osa 12: Hyvää musiikkia, mutta vaikea luokitella
Osa 13: Islantilaista melankoliaa – Ólafur Arnalds
Osa 14: Retuperältä kajastaa ja kajahtaa taas
Osa 15: Erkki Melartin elämäntyö kansien välissä

Merkitty: , , , , , , , , , , ,
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä