Kehutun Wigwam-historiikin kirjoittaja Mikko Meriläinen Musaston haastattelussa

Mikko Meriläinen: Wigwam kestää aikaa

Joensuulainen Wigwam-asiantuntija Mikko Meriläinen vieraili Raision kirjaston Vinyyli-iltamissa 2. maaliskuuta 2015. Meriläinen kertoi Raisiossa historiallisesta suomalaisbändistä ja kirjastaan Wigwam (Nemo, 2006). Lue kirjailijan haastattelu täältä.

Tuomas Pelttari, toim.

 

Mikko Meriläinen Raision kirjastossa 2. maaliskuuta 2015.

Mikko Meriläinen Raision kirjastossa 2. maaliskuuta 2015.

Merkitty: , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä
Yksi kommentti kohteessa “Kehutun Wigwam-historiikin kirjoittaja Mikko Meriläinen Musaston haastattelussa
  1. Heikki Poroila sanoo:

    Hauska kuulla, että Sotkamossa aikoinaan tehdystä kokoelmatyöstä on ollut näin konkreettista hyötyä! (”Musiikillinen yleissivistykseni kumpuaa Sotkamon kirjastosta. Pienessä kunnassa oli loistavat valikoimat. Vinyylejä ainakin 10 000. Johtui kait siitä, että Heikki Poroila oli ollut siellä kirjastonhoitajana. Sotkamon kirjastoon oli matkaa 60 kilometriä. Kävin siellä yhä useammin kun olin saanut ajokortin.”)

    On hyvä myös muistaa, että minulla oli Sotkamossa toimiessani asian päälle ymmärtävät kirjastotoimenjohtajat Ulla-RIikka Salo ja Tuula Jakonen, jotka eivät ruvenneet turhia jarruttelemaan. Tottahan se on, että Sotkamossa oli asukaslukuun nähden aivan tolkuttoman iso LP-kokoelma, mutta kuten Mikko Meriläisen todistuksesta voi päätellä, se käyttäjäpohja oli parhaimmillaan vähän isompikin. Ehkä se siis oli hyvinkin kannattava sijoitus.