Ninni Poijärvi ja Mika Kuokkanen esiintyvät Keravan kirjastossa 19.3.

Muusikot Ninni Poijärvi ja Mika Kuokkanen esiintyvät Keravan kirjaston Pentinkulma-salissa lauantaina 19. maaliskuuta. Konsertti alkaa klo 13. Vapaa pääsy.

Keravan kirjasto
Pentinkulma-sali
Paasikivenkatu 12
Puh. 09 2949 2580

Tapahtumasta kirjaston kotisivulla
Tapahtumasta Facebookissa

Keravan kirjasto Facebook

Pidetty laulaja ja bluesviulisti Ninni Poijärvi ja kitaristi Mika Kuokkanen ovat esiintyneet yhdessä jo useita vuosia keräten kiitoksia sekä vankan kuulijapohjan niin kotimaassa kuin maailmallakin. He ovat tuttuja suomalaisen roots-musiikin huippuihin kuuluvasta yhtyeestä Hoedown, ja soittivat usean vuoden ajan J. Karjalaisen Lännen-Jukka -kokoonpanossa. Tällä hetkellä he vaikuttavat omien kokoonpanojensa lisäksi myös Edu Kettusen yhtyeessä.

Tänä vuonna avioparilta ilmestyy odotettu kolmas yhteislevy Ninni & Mika: All Them Pretty Things. Keravalla tehoduo esittää kappaleita tulevalta levyltään sekä kahdelta aikaisemmalta yhteislevyltä Powderburn ja Vagabond Moon. Keikalla kuullaan myös omaperäisiä cover-versioita roots-musiikin helmistä. Tiedossa on herkkiä sävyjä ja juurevaa menoa folkin, countryn ja bluesin maailmoissa.

Konsertin järjestää Keravan kirjasto- ja kulttuuripalvelut. Pentinkulma-saliin mahtuu 150 henkeä ja sisään pääsee jonotusjärjestyksessä.

 Ninni Poijärvi ja Mika Kuokkanen esiintyvät Keravan kirjaston Pentinkulma-salissa lauantaina 19.3. Konsertti alkaa klo 13. Vapaa pääsy.


Ninni Poijärvi ja Mika Kuokkanen esiintyvät Keravan kirjaston Pentinkulma-salissa lauantaina 19.3. Konsertti alkaa klo 13. Vapaa pääsy.

Merkitty: , , , , , , , , , , , , , ,
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä