Keravan kirjaston Pena-klubi 17.3. – Airola, Julkunen, Perkola & Lahti

Pena-klubi, Kerava: balladeja ja rauhallista tunnelmointia

Saksofonisti Pentti Lahden isännöimällä Pena-klubilla torstaina 17. maaliskuuta Lahden seuraksi saadaan viulisti Laura Airola, viola da gambisti Mikko Perkola ja kitaristi Jarmo Julkunen. Illan isäntä luonnehtii konserttia levolliseksi ja rauhalliseksi hetkeksi, jossa kuullaan muun muassa irlantilaisia ja suomalaisia balladeja.

Konsertti Keravan kirjaston Pentinkulma-salissa alkaa klo 18. Vapaa pääsy.

Keravan kirjasto
Pentinkulma-sali
Paasikivenkatu 12
Puh. 09 2949 2580

Tapahtumasta kirjaston kotisivulla
Tapahtumasta Facebookissa

Keravan kirjasto Facebook

Viulisti ja musiikinopettaja Laura Airola tunnetaan muun muassa Django Collective Helsinki –orkesterista. Freelance-muusikkona hän on esiintynyt yli sadalla äänilevyllä. Airola myös säveltää, sanoittaa, sovittaa ja tuottaa musiikkia.

Mikko Perkola on maailmallakin arvostettu muusikko ja erityisesti 1600–1700-luvuilla suositun viola da gamba -jousisoittimen nykytaitaja. Kamarimuusikkona Perkola on konsertoinut ja levyttänyt eri puolilla Eurooppaa. Soittamisen lisäksi Perkola myös laulaa ja säveltää.

Jarmo Julkunen on yksi Suomen monipuolisimmista muusikoista ja esiintyy säännöllisesti sekä solistina että kamarimuusikkona. Julkunen on soittanut muun muassa Radion sinfoniaorkesterissa, Avantissa ja Tapiola Sinfoniettassa.

Keravalainen fonilegenda ja UMO:n perustajajäsen Pentti Lahti esiintyy kirjastossa myös maanantaina 21.3. klo 18. Silloin puupuhaltimien koko kirjon hallitseva muusikko kertoo sekä soittimistaan että urastaan.

Konsertin järjestää Keravan kirjasto- ja kulttuuripalvelut.

Merkitty: , , , , , , , , , , , ,
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä