Topi Saha esiintyy Keravan kirjastossa 5.12.

Topi Saha iltapäiväkeikalla Pentinkulma-salissa lauantaina 5.12.

Uuden folkrockin vahva tulkitsija Topi Saha on soolokeikalla Keravan kirjaston Pentinkulma-salissa lauantaina 5. joulukuuta. Konsertti alkaa klo 13. Vapaa pääsy.

Keravan kirjasto
Pentinkulma-sali
Paasikivenkatu 12
Puh. 09 2949 2580

Tapahtuma Facebookissa
Tapahtumasta verkkolehdessä Keski-Uusimaa
Keravan kirjasto Facebook

Topi Saha. Kuva: Juho Kolehmainen.

Topi Saha. Kuva: Juho Kolehmainen.

Laulaja-lauluntekijä Topi Sahan uusin ja kolmas albumi Nykyaika ilmestyi viime keväänä. Saha tekee vahvatunnelmaista mutta helposti lähestyttävää folkrockia, jossa on sävyjä niin Bob Dylanin ja Bruce Springsteenin musiikista kuin kotimaisesta kansanballadeistakin.

Kaustisella kansanmusiikin tahdissa kasvanut Saha julkaisi ensimmäisen albuminsa Verta ja lihaa vuonna 2010. Helsingin Sanomat valitsi levyn yhdeksi vuoden albumeista. Myös toinen albumi Kolme veljee (2013) sekä uusin Nykyaika ovat saaneet hyvät arvostelut.

Sahan soundi on akustisvoittoinen, ja kappaleet huolella sanoitettuja. Uuden albumin tunnelman Saha kuvailee olevan ”aamuöinen, urbaani ja snadisti vinossa.”

Tilaisuuden järjestää Keravan kirjasto- ja kulttuuripalvelut.

Merkitty: , , , , , , , , , , , , , ,
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä