Kampanja #Saundiholvi jatkaa Kallion kirjastossa – Kai Karmanheimon aiheena rakkaus

Syyskuussa 2014 alkanut HelMet-kirjastojen kampanja #Saundiholvi on tuonut esiin HelMet-musiikkivaraston aarteita. Nostot jatkuvat Kallion kirjastossa tälläkin viikolla. Aineistonäyttelyiden lisäksi myös asiantuntevat Facebook- ja Twitter-postaukset ovat olleet asiakkaiden ilona läpi syksyn.

Hyvin dokumentoitua musiikkiaineistoa riittää eri aiheisiin vastakin: Tikkurilan suuressa musiikkivarastossa on yhteensä yli 72 000 nimekettä.

Tikkurilan musiikkivaraston eli Saundiholvin aineistoa on ollut esillä Kallion kirjastossa syyskuusta 2014 alkaen.

Tikkurilan musiikkivaraston eli Saundiholvin aineistoa on ollut esillä Kallion kirjastossa syyskuusta 2014 alkaen.

Kai Karmanheimon ansiokkaat kuvailut jatkuvat Kallion kirjaston Facebook-sivulla. Yksi aiheista on rakkaus:

#Saundiholvi: rakkauden vaikea konsepti

Valtaosa populaarimusiikin lauluista käsittelee rakkautta tai sen puutetta. Koska onnesta on vaikea luoda levynmittaista draamaa, konseptialbumit kuvaavat usein tuhoon tuomittuja rakkaussuhteita tai eron jälkeisiä tunnelmia. Ääriesimerkki näistä on Lou Reedin Berlin (1973), jota on hyvästä syystä kutsuttu yhdeksi rockin historian synkimmistä ja masentavimmista levyistä. Komeasti mutta kalseasti soiva levy kertoo erään pariskunnan suhteesta, jota myrkyttävät huumeiden, masennuksen ja parisuhdeväkivallan kaltaiset ongelmat. Yleisö oli odottanut Transformer-levyn perusteella Reediltä aivan muuta, ja menikin vuosikymmeniä ennen kuin levyn arvot tunnustettiin yleisesti.

Ongelmallinen on myös Serge Gainsbourgin kuvailema rakkaussuhde levyllä Histoire de Melody Nelson (1971). Siinä kovasti lauluntekijää muistuttava keski-ikäinen ranskalaismies aloittaa tuhoisasti päättyvän suhteen alaikäisen englantilaistytön kanssa. Gainsbourgin kähisemä tarina herätti ymmärrettävästi pahennusta, mutta hypnoottinen musiikki oli jotain uutta ranskalaisen chansonin ja rockin saralla. Laulajan tuhoisat rakkaussuhteet jatkuivat albumilla L’Homme à tête de chou (1976).

Rakkaus voi olla vaikeaa myös, jos suhteen toinen puoli on muotoa muuttava metsän mies ja anoppina sählää mustasukkainen keijukaiskuningatar. Näin tapahtuu The Decemberists –yhtyeen progressiivisella folkeepoksella The Hazards of Love (2009). Tummasävyinen fantasiatarina menee sinne, minne parisuhdeoppaat eivät uskaltaudu, mutta tarjoaa lopun, jota voi pitää onnellisenakin.

Kantrimusiikkiin kuuluvat olennaisesti tilitykset rakkauden lopusta, mutta Willie Nelson analysoi poikkeuksellisesti avioeroa sekä miehen että naisen näkökulmasta albumillaan Phases and Stages (1974). Levyn A-puolella vaimo jättää uskottoman aviomiehensä ja yrittää rakentaa uutta elämää, B-puolella taas jätetty aviomies kohtaa omat puutteensa ja yksinäisyytensä. Levy oli yksi kantrin ensimmäisiä täysiverisiä tarinalevyjä, ja Nelson teki heti perään toisen.

Edeltäjäänsä riisutummalla levyllä Red Headed Stranger (1975) rakkaus viimein voittaa ja pelastaa levyn nimihenkilön. Tosin sitä ennen mies on tappanut uskottoman vaimonsa ja naisen, joka yritti rikoksista pahinta eli varastaa hänen hevosensa, mutta ei nyt tartuta pikkuseikkoihin.

Kai Karmanheimo

Tuomas Pelttari, toim.

Anna Marika Nikula's photo.
Anna Marika Nikula's photo.
Merkitty: , , , , , ,
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä