Aamulehti: Metson musiikkiosaston soitinlainaus alkoi vilkkaasti

Metson musiikkiosasto lainaa soittimia

Aamulehti kertoo Metson musiikkiosastolla elokuun alussa aloitetusta soitinlainauksesta (Lainattavat soittimet ovat Tampereen pääkirjaston hitti, Tatu Airo 24.8.2015).

Tampereen pääkirjaston soitinvalikomassa on kolme ukulelea, kitara ja djembe-rumpu. Instrumenttien laina-aika on kaksi viikkoa. Kirjastonhoitaja Ilona Heinonen kertoo soitinten olevan lainassa lähes jatkuvasti.

Metsoon on hankittu myös kannettava äänityslaite Zoom H2n. Äänityslaitetta voi käyttää paikan päällä kirjastossa tai lainata vuorokaudeksi kotiin.

Lisätietoja kaupunginkirjaston verkkosivulta, Facebookista ja musiikkiosastolta, puh. 040 8064 918.

Metso LIVE syksyllä 2015

Aamulehti kertoo myös syksyn Metso LIVE-tapahtumista. Metson musiikkiosaston esiintyjiä ovat

Puhti ma 24.8.
Iisa la 3.10. sekä
Jarkko Martikainen ma 30.11.

Metso LIVE -tapahtumat ovat esillä kirjastossa selkeästi. Ovelle sijoitetun julisteständin lisäksi musiikkiosastolla on kaksi info-TV:tä, toinen sisäänkäynnillä, toinen osastolla.

Metso LIVE -tapahtumat ovat esillä kirjastossa selkeästi. Ovelle sijoitetun julisteständin lisäksi musiikkiosastolla on kaksi info-TV:tä, toinen sisäänkäynnillä, toinen osastolla.

Tuomas Pelttari, teksti ja kuva

Merkitty: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä