Musiikkivinkkaus koululaisille alkoi jälleen Metson musiikkiosastolla – marraskuussa mukana 10 luokkaa

Metson musiikkiosastolla jatketaan syksyllä 5.-luokkien musiikkivinkkauksia. Kirjastonhoitajien vetämään vinkkaukseen saapuu marraskuun kahden ensimmäisen viikon aikana 10 luokkaa ympäri Tamperetta. Tänä syksynä vinkkausta on tarjottu erityisopetukselle. Musiikkivinkkausta täydentää kulttuuriosuuskunta Uulun järjestämät työpajat, joissa vinkkauksiin tulevat ryhmät ovat tehneet oman biisin.

Vinkkauksen runko on samantyyppinen kuin aikaisemmilla kerroilla. Ideana on matkustaa ympäri maailman tutustuen erilaisiin tapoihin soittaa, laulaa ja tehdä instrumentteja. Oppilaat voivat vaikuttaa esityksen kulkuun pyörittämällä onnenpyörää, jonka osoittaman kohdan mukaan musiikkiesimerkkejä kuunnellaan. Vinkkauspaketti sisältää kuvaa ja ääntä ja siinä tuodaan monipuolisesti esiin kirjaston kokoelmasisältöjä.

Tampereen pääkirjasto Metso on ollut mukana edistämässä toimialojen välistä yhteistyötä kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelussa. Kirjaston osallistuvaa näkökulmaa valaisee Jarkko Rikkilän ja Lea Tastulan artikkeli viime maaliskuulta.

Metson musiikkiosastoFacebook ja Twitter @MetsonMusiikki.

Jarkko Rikkilä

Tuomas Pelttari, toim.

Syksyn musiikkivinkkaukset alkavat Metson musiikkiosastolla.

Merkitty: , , , , ,
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä