Kirjastolevy täytti vuoden

Kirjastolevyn saa lainaksi vain kirjastoista

Kirjastolevy on vuoden ikäinen. Tamperelaisten musiikkikirjastoammattilaisten johtamana toteutettu Kirjastolevy julkaistiin Lainan päivänä 8. helmikuuta 2017.

Kirjastolevyn ainutkertaisena ideana on se, että levy saatettiin lainattavaksi ainoastaan kirjastoista. Levyä ei voi ostaa eikä sen raitoja voi kuunnella suoratoistopalveluiden kautta. Levyn taltioinnit ovat aiemmin julkaisemattomia.

Kirjastolevy Facebook
Helsingin Sanomat Suomalaisartistit tekevät levyn, jota saa ainoastaan kirjastosta
Soundi Tulossa albumi, joka löytyy vain kirjastosta

Kirjastolevy (2017).Levy julkaistiin osana Pirkanmaan kirjastojen musiikkiprojektia Kirjastosta kajahtaa: uutta otetta Pirkanmaan kirjastojen musiikkitoimintaan.

Biisilista koostuu kotimaisten artistien uusista kappaleista. Mukana ovat muun muassa Jarkko Martikainen & Luotetut miehet, Matti Johannes Koivu, Maritta Kuula & Janne Lastumäki, Samae Koskinen ja Jukka Nousiainen. Levy on musiikkiammattilaisten hatunnosto musiikkikirjastoille: niin muusikot kuin levyn tamperelaiset tuottajat Jarno Alho ja Nike Sarapohja ovat osallistuneet levyntekoon pro bono -periaatteella.

Kirjastolevy on tehty pitkälti talkoovoimin useiden yhteistyökumppaneiden kanssa, ja siinä kiteytyvät yhteen fyysiseen levyyn niin taide, yhteisöllisyys, kirjastonkäytön ilmaisuus kuin kirjastoaineiston yllätyksellisyyskin. Kirjastot ovat paikkoja, joissa taiteilijat ja heidän yleisönsä löytävät helposti toisensa, musiikkiprojektin kirjastonhoitaja Juhani Koivisto sanoo.

Kirjastolevyn kansilehdille on koottu levyllä esiintyvien muusikoiden kirjastomuistoja. Kannet on suunnitellut sarjakuvataiteilija Tommi Musturi.

 

Kirjastolevy
1. Vaeltava Vitsaus: Saanko kävelyttää sun hauvaa
2. Faarao Pirttikangas & Kuhmalahden Nubialaiset: Koti-idoli
3. Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet: Suksilla kuuhun
4. Matti Johannes Koivu: Kun laulat muiden lauluja
5. Samanna: Vakavanaamainen mies
6. Pekko Käppi & K:H:H:L: Veljensurmaajat
7. Maritta Kuula ja Janne Lastumäki: Harmaat sisaret
8. Samae Koskinen: Linssikeitto
9. Sur-rur: Vanha kunnon kivi
10. U.F. Ojala: Kierto radalla
11. Jukka Nousiainen: Hyllyjen välissä rock ´n´ roll
12. Itä-Hollola Installaatio: Päiväkodintäti-rock
13. The Sultans: Music Dept. Stew

Julkaisija: Pirkanmaan kirjastot (PIKI)
Yhteistyössä: Tampereen kaupunginkirjasto,
Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut
Levyn vastaava tuottaja: Jarno Alho
Levyn tekstisisällön tuottaja: Nike Sarapohja
PIKI-musiikkiprojekti: Juhani Koivisto
Kannet: Tommi Musturi
Masterointi: Jarno Alho
Jakelija: BTJ Finland Oy

Merkitty: , , , , ,
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä