Kari Pohjola sai Musasto-palkinnon Paimiossa

Musasto palkitsi Kari Pohjolan työn taidemusiikin parissa

Musasto-palkinto 2015 on myönnetty Paimion kirjaston johtaja Kari Pohjolalle. Palkinto luovutettiin Pohjolalle keskiviikkona 24. kesäkuuta.

Pohjola palkittiin ansiokkaasta ja laajasta taidemusiikin avaamisesta Musastossa, Vaski-kirjastojen musiikkikirjastoblogissa. Keväällä 2013 alkanut inspiroitunut ja asiantunteva kirjoitustyö on ollut merkittävä askel matkalla Musasto-kimppaan. Paimion kirjasto tuli mukaan Kaarinan, Raision ja Turun kaupunginkirjastojen toimituskuntaan marraskuussa 2013.

Palkinnon perusteista tarkemmin Musaston artikkelissa.

Tuomas Pelttari, toim.
Kuva: Juha Kaunisto.

Kari Pohjola (vas.) sai Musasto-palkinnon 2015. Paimion kirjastossa oli paikalla Musasto-kollegoita Kaarinasta, Raisiosta ja Turusta. Palkinnon luovutti Tuomas Pelttari. Kuva: Juha Kaunisto.

Kari Pohjola (vas.) sai Musasto-palkinnon 2015. Paimion kirjastossa oli paikalla Musasto-kollegoita Kaarinasta, Raisiosta ja Turusta. Palkinnon luovutti Tuomas Pelttari. Kuva: Juha Kaunisto.

 

 

Merkitty: , , , , , , , , , , , ,
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä