Jukka Uotila & HelMet Musiikki: kaikkien aikojen pop-vuosi 1966 ja Rollareiden klassikko Aftermath

Artikkelisarja kuumasta pop-vuodesta 1966

Jukka Uotilan kirjoitussarja Kaikkien aikojen pop-vuosi 1966 on edennyt huhtikuuhun. Sarjan neljännessä osassa The Rolling Stones: Aftermath kerrotaan Rollareiden klassikkolevystä keväältä -66.

 

– Tasan 50 vuotta sitten – vuonna 1966 – populaarimusiikissa oli käynnissä ennenkuulumattoman rikas ja mielikuvituksellinen kausi. Vaikutteita imettiin kaikkialta ja musiikki muutti muotoaan jatkuvasti. Kokeilut eivät onneksi jääneet vain underground-ilmiöiksi, vaan musiikin koko kirjo heijastui myyntilistoilla. Musiikkia ostava yleisö arvosti edistyksellistä asennetta ja vaati sitä omilta suosikeiltaan. Albumista tuli vuoden 1966 aikana itsenäinen taidemuoto ja populaarimusiikkiin alettiin suhtautua vakavammin kuin ennen. The Rolling Stones julkaisi huhtikuussa siihen asti kunnianhimoisimman albuminsa Aftermath.

HelMetin kirjoitussarjat

Musiikkisivun otsikon Uutta musiikissa alla julkaistaan erilaisia uutisia, kirjoituksia ja artikkelisarjoja. HelMet.fi Musiikki avattiin marraskuussa 2015. Musiikkisivu sai uuden ilmeen huhtikuussa 2016.

Jukka Uotilan musiikkiartikkeita on julkaistu HelMet-musiikkisivulla tammikuusta 2016 lähtien.
Osa 1: tammikuu 1966  Laulaja lauluntekijät
Osa 2: helmikuu 1966  Naislaulajat
Osa 3: maaliskuu 1966 – Psykedelia

 

Merkitty: , , , , , , , , , , , , ,
Julkaistu kohteessa Musiikin ytimessä